Taas on yksi auto pihassa!

Muistatteko sen Uuno Turhapuro –elokuvan, jossa Härski Hartikainen tahtoo kokeilla kurjuuden maksimoimista, mutta siitä ei tule mitään, koska naiset antavat hänelle koko ajan rahaa? Meillä on tällä hetkellä vähän sama tilanne.

Jo vuosien ajan syksyymme ja kevääseemme on kuulunut se, että Kainuussa asuvat Kristiinan vanhemmat matkustavat reiluksi kuukaudeksi etelän lämpöön ja jättävät autonsa meille säilytykseen. Diiliin on kuulunut aina täydet käyttöoikeudet.

Jälleen kerran tähdennämme, että emme vastusta autoilua emmekä ihannoi vaikeaa elämää, emme vain tahdo juuri nyt omistaa ja maksaa autoa. Sikälihän tämä vaikuttaa aivan täydelliseltä paketilta; sen kun rällättäisiin vaikka aamusta iltaan ja appiukko hoitaa omistajan vastuut. Niinpä me ennen teimmekin. Nyt tilanne on tietysti vähän eri. 

On vähän sama fiilis, kun tupakoinnin lopettamisen jälkeen, kun tuli se ensimmäinen ajatus, että voinhan mä nyt yhden polttaa, kunhan en koko ajan tupruta. Olemme edelleen tämän autottomuuden kanssa vähän honeymoonilla ja puhumme päivittäin, kuinka tämä sopii meille ja on kivaa ja hyvä kun lapsetkin liikkuu ja näitä kaikkia. Tässä tilanteessa ei tee mieli antaa pirulle pikkusormea.

Tämän vuoksi on vähän arveluttanut ottaa appimobiilia meille säilytykseen. ”Kohta se Avensis taas tulee”, olemme puhuneet ääni huolestuneesti väristen. Onko meistä toteuttamaan autotonta elämäntapaa sitten kun parkissa kököttää auto, joka tykkää siitä, että sitä käytetään?

Mietimme, ettemme vaihda edes talvirenkaita siihen alle, niin eipähän tule turhia kiusauksia. Ja sitten luonnollisesti tulee se viikonloppu, kun taivaalta tulee tulikiveä ja Jumalan vihaa ja pitäisi lähteä viemään poitsu sählyyn. No, usko testataan koettelemuksissa!

Sen me kuitenkin tiedämme jo tällä lyhyellä autottomalla elämänkokemuksella, että ihan oikeasti on myös tilanteita, joissa kumijalkaa todella tarvitaan. Että ehkä ne talvinakit laitetaan kuitenkin alle ja tehdään tässä yhteydessä pyhä lupaus, että mitään ylimääräistä ei ajeta. Olisihan se myös aika älytöntä tilata taksia, jos käytettävissä on auto.

Olemme päätyneet seuraavaan ratkaisuun: ajamme auton jonnekin loitommas säilytykseen, jolloin jokainen käyttökerta on suunniteltava etukäteen ja tankkaamme auton korkeintaan kerran koko reilun kuukauden aikana. Sovitaan, että jos näette meidät seuraavan kuukauden aikana auton ratissa, niin saatte tulla kysymään, että milläs asialla. Jos emme kykene antamaan tyydyttävää selitystä, jollainen ei ole esimerkiksi, että pitää hakea Ikeasta uudet asetelmamaljakot, niin saatte piirtää meille rastit kankkuun ja sanoa, että hyi hävetkää!

Suoritimme sunnuntaina koko perheen voimin rituaalin, jonka tarkoitus oli todistaa kaikkeudelle ja meille itsellemme, että me olemme edelleen houkutuksista huolimatta autoton perhe. Olimme nähkääs Kristiinan kanssa viikonloppuna kekkeröimässä parin sadan parhaan ystävämme kanssa tilaisuudessa, jossa järjestettiin leikkimielisiä kilpailuja. 

Kristiina voitti painavan pahvilaatikon, jonka hän oletti sisältävän jonkin kodinkoneen. Hän hieman pettyi, mutta itse vastaavasti kymmenkertaisesti riemastuin, kun paljastui, että laatikko sisälsi korillisen pienpanimon käsityöläisolutta. 

Meillä oli kuitenkin sen verran varustetta mukana, että palkinto piti jättää bilepaikalle odottamaan myöhempää noutoa. Sunnuntaipäivänä mielessämme kutkutteli sadasojan ajan ajatus lähteä noutamaan loota autolla. Lupasin kuitenkin hoitaa laatikon kotiin lihasvoimin; olenhan Tarzan, kun pitää kantaa kaljaa. 

Ei vaan tullut etukäteen mieleen, minkälaista ääntä pitää 24 pulloa olutta Tallinna-kärryissä mukulakivillä. Aika jouluinen kilinä. Matkalla Tikkurilasta Espooseen täysissä lähijunissa tuli useamman kerran sitä helskettä ja helinää kuunnellessa vedettyä kaulahuivia kasvoille ja mietittyä, että olisiko kuitenkin kannattanut lähteä autolla.