Kannattaa välillä vasiten ajatella eri tavalla


Ihmiset tekevät asiat aina samalla tavalla, elleivät erikseen päätä tehdä asioita eri tavalla. Rutiinit helpottavat elämää ja pitävät paketin kasassa, eikä niissä ole mitään pahaa vaikka Kahlil Gibran ja Paolo Coelho ja ketä näitä nyt on, käskevät suhtautumaan elämään loputtomana tutkimusmatkana. No ei aikuisen aina tarvitse. Joskus kannattaa kuitenkin ihan vasiten tehdä joku asia pikkuisen eri tavalla kuin on aina aiemmin tehnyt, ihan oman mielen virkeyden vuoksi.

Meidän autottomassa elämässämme on pitkälti alun perin ollut kyse juuri tästä; totutun tavan muuttamisesta ja havahtumisesta siihen, että hemmetti, tämä toinen tapahan on paljon parempi kuin se, miten aina ennen ollaan tehty.

Meillä on taas appiukon auto pihassa. Ei vaan tee oikein mieli sillä ajella. Yksi päivä tässä minulla oli normaalia napakampi aikataulu. Töiden jälkeen piti kiirehtiä muuan kokoukseen. Yksinkertaisinta olisi ollut ajaa autolla töihin, töiden jälkeen kokoukseen ja kokouksen jälkeen huristella kotiin vaimon ja pilttien luokse. Mutta ei vaan tehnyt mieli istua siihen pirun kotteroon. Mieluummin menin junalla töihin, töistä kympin taksilla kokoukseen ja kokouksesta taas junalla kotiin. Ja tämän tein vain ja ainoastaan mukavuussyistä. Se autolla ajaminen ei vaan enää tunnu mukavalta. Minusta tuntuu kuin auton penkki imisi minusta energian hanurin kautta jonnekin moottorin syövereihin, josta sen palamisjätteet päätyvät lopulta saasteeksi ilmakehään ja taas jossain kuolee suloinen kuutti.

Suosittelen lämpimästi tekemään arjessa joitakin asioita pikkuisen eri tavalla. Siellä tavalla olen löytänyt viime aikoina mm. hyvän kirjan ja tosi kivan kahvilan. Kirjan löysin, kun menin vaan tapojeni vastaisesti kirjastoon etsimään luettavaa ja laitoin hakukoneen aihesanaksi ”irlanti”. En tiedä miksi, oli vaan jotenkin irkkufiilis. Kirjaksi valikoitui Colm Tóibínin Nora Webster. En ikinä olisi tarttunut tuollaiseen kirjaan ellen olisi erikseen itseäni tähän tilanteeseen laittanut. Mutta kyllä ihan kannatti, kirja on juuri sopivan erilainen, kuin mitä olisin luontaisesti valinnut. Ei tee pahaa perehtyä 60-luvun irlantilaisen leskinaisen sielunmaisemaan.



Kerronpa vielä toisesta elämyksestä, jonka totutuista tavoista poikkeaminen on elämääni tuonut. Usein kulkiessani junalla Helsinkiin minulla on ollut tapana napata kahvi mukaan eräästä Päärautatieaseman lukuisista ketjukahviloista. Se on turvallista, kun on tuttu paikka ja kahvi maksaa kolmisen euroa.

Sitten eräänä aamuna päätin, että enpäs menekään aina samaan paikkaan sumppiani hakemaan, vaan poikkesin aseman käytävällä sijaitsevaan Food & Jones –kahvilaan. Aluksi minut houkutteli paikkaan edullinen kahvi, mutta ihastuin välittömästi paikan tunnelmaan. Kahvilaa pitävät mainiot maahanmuuttajamiekkoset. Asiakkaat otetaan vastaan iloisin tervehdyksin ja hymy huulilla. Nykyään käyn paikalla paitsi kahvin takia, niin myös siksi, että aamulla on mukava kuulla muutama ystävällinen ja iloinen sana päivän alkajaisiksi.


”Miiikkoo, mita kuuluu?”, kuuluu aina iloinen tervehdys kahvilaan astuessa. Ja vaikka ei tullessa aina niin hyvää vielä kuuluisikaan, niin lähtiessä kuuluu. Hyvä fiilis tarttuu! Jos käyt paikassa, niin ota kahvin seuraksi turkkilainen Baklawa-piiras. Se on niin hyvää, että jotain syntiä sen on oltava.

Eli, hyvä ystävä, suosittelen silloin tällöin lukemaan jotain muuta, kuin mitä normaalisti luet ja hakemaan kahvin jostain muualta, kuin mistä normaalisti haet. Ja kävelemään kevätilmassa. Se tuulettaa päätä ja saa mahlan virtaamaan rungossa.



3
Sisällön tarjoaa Blogger.
Back to Top