Kääk - joululomareissulle ilman autoa!

Kuten niin monessa muussakin yhteydessä tänä syksynä, perheemme on pari päivää ennen jouluaattoa uuden tilanteen edessä. Lähdemme joululomareissulle. Työmme luonteesta johtuen tapaamme kaukana asuvia läheisiämme arjen rumbassa luokattoman vähän ja vuodenvaihteen tienoon olemme tietoisesti – jo usean vuoden ajan halunneet pyhittää yhteiselle ajalle isovanhempien, sisarustemme ja heidän perheidensä parissa. Vuorovuosin osoite on Savossa, vuorovuosin Kainuussa. 


Aiemmin tässä vaiheessa joulukuuta eteiseemme on alkanut hiljalleen rakentua vuori erinäköisistä joulunviettoon muualla tarvittavista tavaroista: on vaatekassia, lahjakassia, suksipussia, monolaukkua, luistinta, uimapukua, jääkaapista pelastettuja ruoantähteitäkin. Ja joulukalenterit viimeisten luukkujen avaamista varten. Lähtöaamuna tavarat ja lapset on taiteiltu tetriksen tavoin kyytiin ja matka on alkanut. Mitään ei ole avattu eikä purettu ennen määränpäätä.

Viime vuonna postasimme someen kuvan täpötäydestä autostamme matkalla joulunviettoon.
Tämä joulu on kuitenkin erilainen. Meillä ei ole autoa. Pitkästä sukujoulusta ja vuodenvaihteesta Kainuun vaaramaisemissa ja Savon sydämessä emme luonnollisestikaan halunneet luopua.

Varauduimme tähän hyvissä ajoin ja hankimme junaliput matkalle jo lokakuussa. Ei muuten hullumpi kustannuserä. Nelihenkinen lapsiperhe matkaa raiteilla Helsingistä Kajaaniin reilulla satasella. Pelkkää säästöä! Ja puolet matkasta jo käytännössä tehty.


Junalipun hankkimista hankalampi homma on kuitenkin ”kaikki se muu tuntematon”, joka joulumatkaamme ilman autoa sisältyy.

Mitä itse asiassa otamme mukaan?
Mikä on tarpeellista?
Miten pakkaamme tavarat?
Miltä mahtaa pohjoiseen matkaava juna näyttää aatonaattona?
Mahtuvatko laukut hyllyille?
Millä liikumme perillä?   
Miltä näyttää tavaroiden määrä paluumatkalla?

Mitä itse asiassa otamme mukaan? Selvää on se, että karsintaa on tehtävä. Rankalla kädellä. Mikko on tottunut matkustamaan vähällä tavaralla. Itse asiassa hän on vuosien varrella tehnyt vähillä vaatteilla reissaamisesta omanlaistansa taidetta. Kuinka vähällä ihminen voi pärjätä eri mittaisissa reissuissa, erilaisissa ympäristöissä, erilaisella ohjelmalla? Kysykää Mikolta, hän on testannut ja tietää vastauksen. Minulla on selvästi hankalampaa. Lasketellessa pitää tietysti olla eri takki kuin hiihtoladulla. Entä jos menemme juhlimaan? Kenkiä tarvitaan tietenkin useammat ja mistä voin tietää, haluanko pukeutua hameeseen vai housuihin.

Mikä on tarpeellista? Joululomareissuumme lähtöä helpottaa se, että perillä meitä odottaa pyykkikone ja sitä voi pyörittää juuri niin usein kuin haluaa. Näin ollen leiman ”tarpeellinen” alle ei kovinkaan montaa artikkelia edes kelpuuteta. Ja aiemmista jouluista oppineena, meillä on AINA mukana liikaa kaikkea. Tänä vuonna tuo virhe korjataan.

Miten pakkaamme tavarat? Kun matkustaa autolla, voi halutessaan pakata kamat kassialmamaisesti useisiin eri nyssäköihin. Vakiintuneeseen tapaamme autonomistajina kuuluivatkin aina viime hetken kahvitermarit, eväsboksit, laturit ja kirjat. Ne sysättiin vapaana olleeseen jalkatilaan ja oven säilytyslokeroihin siinä vaiheessa, kun kotiovea vielä suljettiin. Nyt tähän ei ole mahdollisuutta. Lapsillemme emme ole muuten vielä kertoneet, että erinäköisten lelujen mukaanottomahdollisuus on tänä vuonna lähes olematon. Jokainen kantaa tavaransa junaan ja takaisin. Suosimme siis Lapsuuden satuaarteet -trilogian, taistelukilpien ja kokoontaitettavien nukenrattaiden sijaan ristikkolehtiä, korttipakkaa ja ohuita puuhavihkoja.

Miltä mahtaa pohjoiseen matkaava juna näyttää aatonaattona? Mahtuvatko laukut hyllylle? Junan paikkavaraustilanne kertoo meille vastauksen. Täyttä on. Onneksi aiemmin tässä kuussa meillä vieraillut isäni vei kyydissään suksiarsenaalin määränpäähän. Arvelen, että tämän matkan tuoksinnassa heitämme vähintäänkin hetkelliset hyvästit niille vermeille. Sen kerran kun etelässä laskettelemaan eksymme, löytyy siihen tarpeeseen vuokraamot. Tätä kirjoittaessa tuli mieleen, että pitääkin mennä ajoissa raiteelle päivystämään junaan pääsyä ensimmäisten joukossa.

Millä liikumme perillä? Koska Kainuu ei kuulu kaiken kattavan, kellon ympäri toimivan joukkoliikenteen piiriin, olemme kääntyneet tässä ihanien sukulaistemme puoleen. Tämä seikka aiheuttanee muuten sopivaa porinaa niille lukijoillemme, joiden mielestä autottomuus on mitä suurimassa määrin siipeilyä ystävien ja tuttavien omaisuudella. Juuri näin me tänä jouluna liikkumisemme perillä kohteessa tarpeen tullen hoidamme.

Miltä näyttää tavaroiden määrä paluumatkalla? Niinpä. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, tavaran määrä ei varsinaisesti matkamme edetessä vähene. Lienemme siis ”riemastuttava” näky loppiaisen paluuliikenteessä.



Kaiken uuden edessä meillä on kuitenkin muutama päivä ennen starttia tosi hyvä fiilis reissuun lähdöstä! Lapset odottavat innoissaan junamatkaa: perhehyttiä, leikkipaikkaa, ravintolavaunua ja pitkiä junakäytäviä. Tekemistä riittää ja mekin olemme heidän käytössään. Muuhunkin kuin erotuomaritoimintaan takapenkin turvaistuinten välissä. Viimeisin jännitysmomentti on tietysti aatonaaton sää. Kestääkö VR mahdollisen lumikaaoksen? No, odottamattomien yllätysten sattuessa lohduttaudumme ajatuksella, ettei se aina yksinkertaista tienkään päällä ole.

Vietättepä joulua kotonanne tai matkaattepa meidän tavoin sukulaisianne tapaamaan, toivotamme teille ihanaa ja rauhallista joulunaikaa!

Raportoimme reissumme käänteistä piakkoin.



3

Käytetyn auton myyminen on kuin ottaisi potkuja vatsaan



Otetaan vähän takapakkia. Ennen kuin pääset osalliseksi autottoman elämän iloista ja ohdakkeista, sinun on hankkiuduttava eroon autostasi. Suosittelemme, että myyt sen kokonaan pois. Meilläkin oli auto kesälomareissun jälkeen kuukauden korjattavana Kainuussa ja sitten vielä pari viikkoa omalla pihalla seisomassa. Vaikka emme sitä enää käyttäneetkään, todellinen autottomuuden tunne alkoi siitä, kun perävalot vilahtivat hyvästiksi viimeisen kerran. Se on ihan oikeasti jännä hetki. Siinä tuntee itsensä yhtä aikaa voittajaksi ja hulluksi. Vatsaa kourii uskalluksen onni ja epäilys.

Autoa myydessä oma sielu on kovetettava. Jos rakastat liikaa autoasi, jokainen potku renkaisiin on kuin potku palleaasi. Ja käytetyn auton renkaita potkitaan.

Auto on monesti tunneasia. Korjaan, auto on aina tunneasia. Harva Bemari myydään puhtaasti järkisyillä. Ylipäätään järjellä ajateltuna auton omistaminen on useimmiten kestämätön yhtälö. Mutta tunne on ihan yhtä hyvä elämän kompassi kuin järkikin, joten kyllä sen autonkin voi omistaa jos siltä tuntuu.

Myyntitilanteessa autoihin kannattaa suhtautua juuri sinä kuin ne ovat: kasana muovia, metallia ja erilaisia komponentteja, joihin ei erityisemmin kannata kiintyä. Ostajaa ei kiinnosta se, onko autollasi kuljetettu esikoisesi synnytyslaitokselta kotiin tai onko sen tuhkakupissa edelleen jemmassa hääshampanjasi korkki. Hän etsii sen tuulilasista naarmuja, konepellin alta vikoja ja tämän tästä muistaa muistuttaa sinua siitä, että nettiautossa on myynnissä tälläkin hetkellä 81000 autoa.

Kun yksityinen myy autoa toiselle yksityiselle, rahoitus on yksi ratkaistava asia. Autokaupathan tarjoavat autokauppoihin rahoituksen, ja ottavat vanhan autosi vaihdossa, mutta yksityinen tahtoo rahat kouraan. Harvalla ostajakandidaatilla on kuitenkaan auton kauppahinnan verran rahaa ilman jonkinlaista rahoitusjärjestelyä. Tämä luonnollisesti rajaa ostajakuntaa huomattavasti.

Käytännössä myynti menee näin:

Laitat auton myyntiin nettiin. Kannattaa vähän miettiä, minkälaiset kuvat ilmoitukseen laittaa. Jengi laittaa myynti-ilmoituksiin ihan käsittämättömiä tuhruja. Ostaisitko käytetyn auton tältä ihmiseltä, kysytään, kun puhutaan ihmisen luotettavuudesta. Itse en ostaisi autoa keneltäkään, joka ei ole valmis näkemään sitä vaivaa, että ottaa menopelistään skarpin kuvan.

Hyvästä myynti-ilmoituksestasi fiiliksissä jäät odottamaan soittojen tulvaa. Sitä ei tule. Aika pian sinulle soittaa kuitenkin käytettyjen autojen jobbari, joka tarjoaa palvelujaan ja pyytää palveluistaan muutaman satasen + 10 % myyntihinnasta, mutta lupaa saada autosta 15 % korkeamman hinnan, kuin itse saisit. Tämä on varmaan ihan vaivaton vaihtoehto, mutta me päätimme kuitenkin yrittää itse.

Odottelet edelleen soittoja. Ei vaan kuulu.

Lopulta soittaa joku, ja tarjoaa jotain ihan naurettavaa hintaa, mutta tässä vaiheessa tajuat vaihtoehtojesi olevan sen verran vähissä, että olet valmis neuvottelemaan.

Meidän automme osti lopulta ihminen, joka harrastaa auton vaihtamista. Olin katsonut myyntineuvotteluihin valmistautumiseksi kaksi tuotantokautta Huutokauppakeisarin tinkimistilanteita, mutta siitä huolimatta olin neuvotteluissa aivan vastaantulija. Hinta oli lopulta reilun pari tonnia pyyntiä alempi, mutta tahto päästä eroon autosta oli kova. Käytettyjä autoja on todellakin myynnissä aivan järkyttävä määrä ja alalla vallitsee täydellinen ostajan markkina. 

Soitin itse myös autokauppaan ja kyselin, minkälaista hintaa autostamme olisi saanut. Mikäli et ole hankkimassa uutta autoa tilalle, niin autokauppa ei todennäköisesti tarjoa kummoisia.

Uskallamme kuitenkin näin muutaman kuukauden autottomuuden jälkeen väittää, että hinnasta riippumatta autosta luopuminen on varma sijoitus onnelliseen tulevaisuuteen. Jos et (kuten todennäköisesti et) saa autostasi likimainkaan sitä hintaa, jota toivoit, purista pakarat tiukasti yhteen ja ajattele, että se oli viimeinen kuluerä siitä möhkäleestä. Tästä eteenpäin sen nakuttavia venttiileitä kuuntelee joku muu. Sinä kuuntelet linnunlaulua ja käyt huoletonna heinäpellon laitaa. 
0
Sisällön tarjoaa Blogger.
Back to Top