Kehuin autotonta elämää - Twitterissä syntyi ivan ja vähättelyn ryöppy

Auto on suomalaiselle järkisyillä perusteltava kulkuväline, mutta keskustelu autoilusta menee helposti tunteisiin. Näin kävi ainakin, kun linkkasin Twitteriin Joona-Hermanni Mäkisen kolumnin, joka käsitteli autoilun haittapuolia.



Kommentit pursusivat ivaa, vähättelyä ja mutkia oikovaa keljuilua. Kierroksia lienee lisännyt entisestään se, että korostin saatetekstissäni autottoman elämän hyviä puolia.

Kommenteissa korostuu pääkaupunki-muu Suomi -vastakkainasettelu. Helsinkiläisiin keskustelussa suhtauduttiin toistaitoisina haihattelijoina, joilla ei ole mitään käsitystä siitä, mitä on oikea elämä pitkien etäisyyksien haja-asutusalueilla.

Tulevaisuus on luotu yksityisautoilulla ei lasten sähköpotkulaudoilla tai latteekahviloilla.

Lapsellisia tarinoita Helsingistä.

Mä kehotan kaikkia kasvattamaan ruokansa itse, työllistämään itse itsensä ja niin, pysymään siinä kotipihassa

Ihme paskaa. Tervetuloa tänne kokeilemaan, julkiset kulkee kahdesti päivässä.

Osa kommentoijista tuntui jopa aidosti loukkaantuneen autoilun haittojen esiintuomisesta. Vaikka aiheesta käytiin myös asiallista keskustelua, monen ensisijainen tarkoitus tuntui olevan tyrmätä yksityisautoilun kyseenalaistaminen naiivina ja elämästä vieraantuneena hörhöilynä.

Tämän keskustelun käyminen on perin vaikeaa, koska sillä hetkellä kun autoilun haittapuolet otetaan esille, alkaa hirveä huuto, että ei täällä periferiassa autotta pärjää, kun töihin on sata kilometriä, talvi yhdeksän kuukautta vuodessa ja viimeinen bussivuoro lakkautettiin jo Krimin sodan aikaan.

Eli keskustelu on päättynyt jo sillä hetkellä kun se alkaa. Lähtökohtaisesti loukkaantuneet eivät edes halua nähdä niitä mahdollisia mahdollisuuksia, joita omassakin elämässä saattaisi olla. Että vaikka sinne töihin onkin pitkä matka ja mahdotonta päästä julkisilla, niin kauppaan ei välttämättä ole. Tai lasten harrastuksiin. Tästä kommentista loukkaantuvat tosin jääkiekkovanhemmat, koska varusteet ja viikonlopputurnaukset...

Vaikka työmatkan takia auto onkin tarpeellinen, niin ehkä kauppaan tai harrastuksiin voisi mennä esimerkiksi yhdessä kävellen? Ja jos ei kiireisinä arkipäivinä tiukan aikataulun uuvuttamana, niin entäs sitten vaikkapa viikonlopun vapaapäivinä?

Vaikka autosta luopuminen yhdellä rysäyksellä onkin monelle liian haasteellista, autoilun vähentäminen saattaisi onnistua arkisia tottumuksia tarkastelemalla.

Otan esimerkiksi kotikaupunkini Pieksämäen. Se on minulle hyvin rakas paikka ja siitäkin niin ihana, että vaikka lähtisit taivaltamaan kaupungin toiselta laidalta, niin puolessa tunnissa olet päässyt toiselle laidalle. Päivittäiset kauppa-asiat, harrastukset, työmatkat sun muut sight seeingit mahtuvat helposti jalan tai pyöräillen taivallettavalle alalle.

Yhtä hyväksi esimerkiksi käy Kainuu. Vaimoni Kristiina on kotoisin Suomussalmelta, mutta anoppila on nykyään Kajaanissa. Siellä asuva ystävämme konkretisoi tämän vieraillessaan meillä kesän alussa. Hän hämmästeli, miten kauan pääkaupunkiseudulla pitää varata aikaa paikasta toiseen liikkumiseen. Toista se on Kajaanissa: “Jos lasten koulu alkaa varttia vaille yhdeksän, me lähdemme liikkelle kaksikymmentäviisi vaille.”  

Kaikilla arkielämä ei toki mahdu näin onnellisen kompaktille pläntille, mutta monella mahtuu.

Tosi, tosi, tosi monella.

Kauppojen parkkipaikat ovat kuitenkin täynnänsä autoja pienissäkin taajamissa.

Autoilu on tapa, joka on monelle ainoa kuviteltavissa oleva normaali ja auton omistaminen tuntuu olevan niin syvälle iskostunut saavutettu etu, että sen kyseenalaistaminen osuu todella hermoon.

Fossiilisiin polttoaineisiin nojaava liikenne kuormittaa kuitenkin ilmastoa ja sitä pitää saada vähennettyä. Se ei ole mielipide- eikä mieltymyskysymys.

Tieliikenteen osuus Suomen kasvihuonepäästöistä on noin viidennes ja siitä suuri osa koostuu henkilöliikenteestä.

Fossiilisten polttoaineiden korvaajaksi tarvitaan vaihtoehtoista käyttövoimaa ja suurempaa energiatehokkuutta, mutta Ilmasto-opas.fi -sivuston mukaan ne yksin eivät riitä ellei tieliikenteen määrää saada samalla vähennettyä.

Ilmasto-ongelmien ratkaiseminen vaatii isoja poliittisia päätöksiä, eivätkä yhdenkään ihmisen henkilökohtaisen elämän ratkaisut yksin riitä. Pienistä puroista kasvaa kuitenkin isoja virtoja. Kukaan meistä ei myöskään ole vastuusta vapaa.

Yksittäisillä teoilla on merkitystä ja sen sisäistäminen on ratkaisevan tärkeää.

Pahinta on heittäytyä välipitämättömäksi. Vielä hiiltäkin viheliäisempi ympäristömyrkky on se kyynisyys, joka leviää, kun ihmiset somettavat, että ei tässä meidän kannata mitään tehdä, kun Intiassa kuitenkin kipataan jätteet rekalla mereen.

Me olemme kaikki osa ongelmaa, mutta me jokainen voimme olla myös osa ratkaisua.

8
Sisällön tarjoaa Blogger.
Back to Top