Perheen kesämökkiloma korvessa onnistuu myös ilman omaa autoa

Kun pari vuotta sitten pohdimme autosta luopumista, eräs asia, joka meitä askarrutti, oli se, kuinka autottomana onnistuisivat esimerkiksi kesän mökkimatkat. Nyt kahden kesän kokemuksella voimme tästä jo jotain kertoilla.

 

Ensimmäisenä autottomana kesänämme päätimme sukeltaa heti autottomuuden syvään päähän ja matkasimme Savon sydämessä sijaitsevalle mökillemme junalla ja perillä lainailimme tarpeen mukaan autoja sukulaisilta. 

Jos on niin mukavia sukulaisia kuin meillä, niin sekin konsepti voi toimia, mutta onhan se aavistuksen nihkeää olla alati muilta autoa vonkaamassa. Siksipä tänä kesänä teimme homman helpoksi sekä itsellemme että läheisillemme ja vuokrasimme auton koko kuukauden mittaisen mökkireissun ajaksi. 

Tarjontaa ja vaihtoehtoja vuokra-autoista on markkinoilla reilusti. Hinnat kuukauden mittaiselle vuokraukselle lähtevät n. 500 eurosta ylöspäin. 

Vaihtoehtoja tutkailtuamme päädyimme ottamaan oman kesäautomme OP Kausiauto -palvelusta paristakin syystä. Ensinnäkin siitä, että lapioimme kuukausittaiset lainanlyhennyksemme kyseisen laitoksen holveihin, ja tämän torpparisuhteen nojalla olemme oikeutetut 10 prosentin alennukseen auton vuokrahinnasta. Oikein kiva siivu päältä pois, siis. 


Toiseksi, OP Kausiauton hintaan kuuluu auton toimitus toivottuun osoitteeseen ja nouto vuokrauksen päätyttyä. Eli auto tuodaan kotiovelle ja haetaan myös pois. Perheelliselle ihmiselle loman lähtö- ja paluutohinoissa tämä on erittäin kätevä bonus. Olisimme saaneet auton jostakusta muusta vuokrauspalvelusta hieman halvemmallakin, mutta toimituksen helppous ratkaisi asian kohdallamme. 

Valintamme oli kätsy Volkswagen Golf. Sellainen, joka ei aiheuta minkäänlaista wow-elämystä, mutta vie perille. Ja jos ei vie, niin hintaan kuuluva 24 h -tiepalvelu tulee ja pelastaa. 

Kuukauden mittaiseen vuokraperiodiin sisältyy 2000 kilometriä. Laskeskelimme, että meillä saattaa olla vähän siinä ja siinä, riittääkö tuo ja otimme saman tien pakettiin 500 kilometriä lisää liikkumavaraa. Voi ne ylimääräiset kilsat maksaa toki jälkeenpäinkin toteutuman mukaan, mutta sillä tavalla kilometrin yksikköhinta on korkeampi. 

Vuokrasimme auton alunperin kuukaudeksi, mutta mökillä olikin sen verran mukavaa puita tehdessä ja pannaria paistaessa, että päädyimme jatkamaan lomaa vielä joillakin päivillä. Kuukauden minimiperiodin jälkeen vuokrausta voi jatkaa joustavasti tarpeen mukaan ja maksu peritään käytetyistä päivistä. 

Vaikka emme auton suhteen olekaan mitään hifistelijöitä, vuokra-autoilussa yksi kiva juttu on se, että vuokra-autot ovat suhteellisen uusia ja näin pääsee aina ketterän ja kivan tuoksuisen menopelin puikkoihin. Meillekin soitettiin päivää ennen vuokra-auton toimitusta, että sopisiko meille, että tilatun manuaalivaihteisen sijaan saisimmekin automaatin. Se sopi mainiosti, kuten sekin, että autolla oli ajettu reilut 200 kilometriä ennen meitä.

Pakko myöntää, että vaikka muuten autoilua ei ikävä olisikaan, niin uuden auton tuoksu on jotain aivan lumoavaa. Omassa autossa siihen tosin sekoittuu vääjäämättä myös lapsen matkapahoinvoinnin kitkerä bukee ennemmin kuin myöhemmin. 

Mitä tämä lysti sitten meille maksoi?

Laskua kertyi kuukauden vuokrauksesta kuudella lisäpäivällä ja 500 lisäkilometrillä kaikkiaan 804 euroa. Se on lapsiperheessä ihan huomioitava läjä rahaa, mutta toisaalta kyllä auton omistamiseenkin uppoaa yllättävän paljon. Ja maksaahan se lomailu ylipäätään.

Talousasioitaan pohtiessa voi muuten olla ihan hyvä selvittää, mitä auton omistaminen oikeasti kustantaa. Laskelmia kustannuksista löytyy netistä paljon, mm. VTT:ltä ja Yleltä

Meidän minileasing-kesämme oli oikein onnistunut. Tosin paluumatkalla n. 300 ajetun kilometrin kohdalla tajusin taas, että kyllä ei ole autolla ajaminen ihmisen hommaa; kun havainnointikyvyiltään rajallinen ja ärsykkeille sekä ärsyyntymiselle altis inhimillinen olento kuljettaa väsyneenä tonnien painoista metallikuulaa jonossa satojen samanlaisten kanssa, niin tuntuu, että kyllä tämä yhtälö olisi hoidettavissa fiksumminkin. Ja ennen kaikkea mukavammin. 

No, pian robotit hoitavat tämänkin puolestamme eikä meitä päästetä lähellekään auton hallintalaitteita.

Sitä odotellessa vuokra-autoilu on ihan varteenotettava vaihtoehto auton omistamiselle jos tarve on satunnaista. 

Näihin kuviin ja tunnelmiin!



2 kommenttia

  1. Leasing Golfin haltijana olen ollut autoon supertyytyväinen, etenkin adaptiivinen vakionopeussäädin on ihan mieletön ja auton omat turvatoimet ja äkkijarrutus pelastivat Suomussalmella porokolarissa, kun edelläajajalla ei ollut kokemusta poroista kuten miehelläni, joka ajeli kotikonnuillaan. Hyvä ratkaisu teiltä vuokrata auto enkä pidä hintaalaan pahana.

    VastaaPoista
  2. Mutta miten onnistuisi KOKONAAN ilman autoa ? Vai onko mieltä edes kokeilla kun koko mökkitouhu sinällään on tuomittu ekologisesti järjettömäksi puuhaksi ? Itselläni ei ole omaa mökkiä (tai tavallaan on, mutta kyseinen äitini syntymäkoti sijaitsee 20 metrin päässä 17 vuotta sitten samalle tontille rakentamastamme omakotitalosta), mutta kyllä minua kylmää joka kesä kun sen yhden ainoan kerran ajamme omalla autolla 470 kilometrin matkan samalle vuokramökillemme. Ja vielä oma moottorivene mukana !!

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Back to Top