Autottomassa elämässä on alkamassa taas uusi kausi: syksy ja sen mukaiset säät. Saatoin juuri esikoisemme kaverisynttäreille ostoskeskuksen lasersotaseikkailuun. Ulkona on täydellinen koiranilma ja bussipysäkille on kymmenen minuutin kävelymatka. Siinäkin ajassa ehtii pohtia autottomuuden mielekkyyttä, kun vettä tulee kuin saavista.
Saamme usein tutuiltamme hyväntahtoisia viestejä, tyyliin: kyllä minä taas tänään liikennevaloissa ajattelin teitä lämmöllä kun oli niin kurja sää, että mitenkähän te pärjäätte ilman autoa.
Saamme usein tutuiltamme hyväntahtoisia viestejä, tyyliin: kyllä minä taas tänään liikennevaloissa ajattelin teitä lämmöllä kun oli niin kurja sää, että mitenkähän te pärjäätte ilman autoa.
Itse asiassa surkeat säät ovat autottoman ihmisen juhlavimpia hetkiä. Kun laittaa oikeat vaatteet päälle ja lähtee reippaasti ulos, niin tulee voittajafiilis ihan toisella tavalla kuin punaisissa valoissa jonottaessa. Sateella ulkoillessa ropisee pisaroiden lisäksi myös hyvä ihminen -pisteitä.
Autottomuudessa näyttäisi olevan sisäänrakennettuna jonkinlainen itseään vahvistava mekanismi. Kun kävelee bussipysäkille säistä välittämättä, tulee hyvä fiilis siitä, että taas tuli happea ja hyötyliikuntaa ja seuraavalla kerralla on taas kiva lähteä liikkeelle.
Ne asiat, jotka saattavat vaikuttaa autottomuuden ankeilta puolilta, voivatkin siis olla hyvin palkitsevia.
Meidän perheellämme tulee nyt täyteen toinen vuosi ilman omaa autoa ja vilpittömästi voimme sanoa, että nämä ovat olleet todella hyvät pari vuotta. Tämä on oikeasti kivaa. Tässä on vapauden tuntua ihan toisella tavalla kuin autoilun rytmittämässä arjessa.
Lapsen kanssa päiväkotiin kävely tuntuu hyvältä yhteiseltä ajalta. Emmekä väitä, etteivätkö perheen yhteiset arkiautoilutkin voi olla ihan samalla tavalla arvokasta aikaa. Itsellä vaan tuppasi aina kasvamaan tatti otsaan juuri niinä hetkinä.
Meidän perheellämme tulee nyt täyteen toinen vuosi ilman omaa autoa ja vilpittömästi voimme sanoa, että nämä ovat olleet todella hyvät pari vuotta. Tämä on oikeasti kivaa. Tässä on vapauden tuntua ihan toisella tavalla kuin autoilun rytmittämässä arjessa.
Lapsen kanssa päiväkotiin kävely tuntuu hyvältä yhteiseltä ajalta. Emmekä väitä, etteivätkö perheen yhteiset arkiautoilutkin voi olla ihan samalla tavalla arvokasta aikaa. Itsellä vaan tuppasi aina kasvamaan tatti otsaan juuri niinä hetkinä.
New York Times uutisoi taannoin liikenneruuhkien vaikutuksesta ihmisten hyvinvoinnille. Amerikkalaistutkimusten mukaan runsaalla ruuhkassa autoilulla on lukuisia sekä henkisiä että ruumiillisia haittavaikutuksia hengitysvaikeuksista aina kotiväkivallan lisääntymiseen.
Eri kyselytutkimusten mukaan liikenneruuhkat ovat yksi nykyihmisen eniten stressiä aiheuttavista kokemuksista. Näiden tutkimusten valossa käy ymmärrettäväksi se, että liikenne saa monesta meistä esille sen helposti ärtyvän keskisormen heiluttelijan.
Arkeemme liittyy väistämättä paljon liikkumista: töihin, kauppaan, harrastuksiin sun muualle. Käytämme siis siirtymisiin suuren osan elämäämme. Kannattaa tehdä niistä hyviä hetkiä itselle. Kukin tyylillään.
Eipä tässä oikeastaan tällä kertaa mitään tämän ihmeempiä. Teki vaan mieli kirjoittaa, miten kivaa on, kun kumppareissa pysyy sukat kuivina vaikka kuinka sataa.
Kuullaan taas!
Ei kommentteja