Universumi auttaa autotonta

Minulla on tullut tavaksi kirjoittaa näin sunnuntaiaamupäivisin tyttären taitoluistelukoulun aikana.  Normaalisti kuljemme tänne bussilla, mutta tänään nappasimme allemme kympin taksin. Kyseinen palvelu on muuten madaltanut meidän kynnystämme käyttää taksia oleellisesti. Käytännössä siis kaikki taksimatkat, jotka ovat linnuntietä korkeintaan viisi kilometriä, maksavat palvelun käyttäjälle enintään kymmenen euroa. Tälläkin reissulla auton taksamittari näytti perillä 17,70 €, mutta maksettavaksi tuli vain kymmenen euroa, joka sekin laskutetaan suoraan palvelun kautta. Ei tarvitse kaivaa lompakkoa ollenkaan esille, kätevää.

Mielenkiintoinen viikko on takana. Kristiina on ollut parisen viikkoa työreissulla PyeongChangin paralympia-kisoissa ja koska itsekin teen iltapainotteista työtä, meillä on ollut kutsuttuna hoitoapuna sukulaisia erilaisissa kokoonpanoissa. Kaikkiaan perheemme alkuvuosi on töidemme ja lastenhoidon osalta ollut sellaista excelöinnin ja ristiintaulukoinnin ilotulitusta, että ei paremmasta väliä. Kuluneella viikolla suurinta sekaannusta arkeemme aiheutti kuitenkin kutsumaton vieras, influenssa.

 

Kuopukseemme jymähti tiistain vastaisena yönä yskä, joka kuulosti kuin valjakollinen huskyja olisi haukkunut samaa rusakkoa. Kuumetta oli 39 astetta. Tilanteessa ei varsinaisesti ollut epäselvyyttä siitä, pitäisikö pienokainen viedä lääkäriin vai jäädä vielä seuraamaan tilanteen kehitystä. Pikkurassukka oli sen verran muhjuna, että ei sitä millään bussillakaan voinut lähteä kuskaamaan. Mutta kuinka ollakaan, tämän suuren tarpeemme hetkellä maailmankaikkeuden suuri suunnittelija oli järjestänyt asiat niin, että meillä oli lapsia hoitamassa isäni vaimoineen, eli Ukko ja Mume ja heillä oli auto. Eli pikkupotilas autoon ja lääkäriin ja apteekin kautta kotiin paranemaan. Tällaisissa tilanteissa auton tarve on aivan todellinen.

 

Meille on joitakin kertoja käynyt vastaavia tilanteita, joissa ihan oikeasti on autoa tarvittu ja jostain kumman syystä meillä on juuri niillä hetkillä ollut auto käytettävissä tai ainakin verraten vaivattomasti saatavilla. Olen näiden tapauksien pohjalta luonnostellut seuraavanlaisen teorian: universumi auttaa niitä, jotka auttavat universumia. Siis koska autoilun vähentäminen kiistatta on planeettamme ja näin ollen epäilemättä koko kartoittamattoman korpiavaruuden kannalta tosi jees juttu, maailmankaikkeus ojentaa kätensä niillä hetkillä kun hänen päästöjään vähentäneet lapsensa apua kipeästi tarvitsevat ja järjestää jostain auton heidän käyttöönsä.

 

Muutaman kerran olemme tällaista kosmista väliintuloa todistaneet. Voihan toki olla niinnkin, että kyseessä on ihan vaan sattuma ja hyvä säkä. Mutta koska se on tapahtunut meille, ei ole mitään syytä, etteikö se tapahtuisi myös muille.

 

Jos siis harkitset autosta luopumista, mutta sinua mietityttää vaikkapa se, kuinka saat tarpeen tullen kipeän lapsesi lääkäriin, älä huoli; universumi auttaa autotonta.

 

Luottakaa minuun, olen syntynyt samana päivänä kuin Albert Einstein.

 

 

 

 

 

1

Vieläkö se teidän autottomuus-projekti jatkuu?

Tähän kysymykseen olemme saaneet vastata viime aikoina useasti. Kysymys on varsin perusteltu, varsinkin kun blogissamme on ollut viime aikoina hiljaista. Blogihiljaisuus on johtunut kuitenkin vain siitä, että talviurheilu on vienyt perheemme ajan kokolailla täydellisesti. Olimme Kristiinan kanssa mukana PyeongChangin talviolympialaisten televisioinneissa ja siinä rytäkässä meni sekä työ- että vapaa-aika ihan tasan tarkkaan. Kristiina on itse asiassa tälläkin hetkellä Koreassa paralympia-kisoissa. Mutta projekti siis jatkuu, kiitos kysymästä!

Projekti ei varsinaisesti kuvaa sanana tätä meidän autottomana olemista ihan parhaalla tavalla. Projekteillahan on useimmiten jo ennalta määritelty loppupiste. Monet ihmiset, joiden kanssa olemme autottomuudestamme keskustelleet, ovatkin olettaneet, että tämä on kokeilu, jonka on määrä kestää jonkin tietyn ajan. Meidän tarkoituksemme on olla autottomana juuri niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Jos auton tarve tai halu kasvaa hallitsemattomaksi, niin sitten mennään sen mukaan. Toistaiseksi sellaista tilannetta ei ole kuitenkaan näköpiirissä ja autottomuus tuntuu kaiken aikaa luontevammalta. Tässä puolen vuoden aikana olemme ehtineet tehdä kutakuinkin kaikki sellaiset reissut, joihin autoa aiemmin kuvittelimme ehdottomasti tarvitsevamme ja kaikista on selvitty hyvin. Eikä pelkästään selvitty vaan reissattu kuten ennenkin, ehkä vain hieman mukavammin.

Yksi esimerkki tästä on parin viikon takainen kylpyläreissu Turkuun. Bussimatkat edestakaisin Turkuun maksoivat koko perheeltä n. 70 euroa. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta tahdoimme varata pikku lisämaksulla paikat eturivistä, että on kiva katsella ikkunasta ulos, eikä muksuilla tule puklu. Bussipysäkille mentiin kympin taksilla, vaikka senkin matkan olisimme vallan helposti päässeet HSL:n luotettavalla linjakyydillä. En ole tarkkaan laskenut, paljonko tämä reissu olisi omalla autolla kustantanut, mutta tuskin oleellisesti vähemmän. Sitä paitsi, kun lähtee lomareissulle, ja voi jo bussissa ottaa kivan kirjan kouraan ja kahvikupin nokan alle, niin silloinhan matkakin on osa perilläoloa.

Monenlaisia tilanteita tässä tulee toki vastaan. Viime perjantaina sain kieltämättä aika täysimittaisen kokemuksen siitä, mitä autottomuus voi lapsiperheessä tarjota. Kristiinan työreissun vuoksi hoitelin juoksevia asioita yh-hengessä, eli lapset hoitoon ja kouluun, itse kauppaan viikonlopun ruokaostoksille, sitten töihin ja illalla koko revohka kokoon ja kotiin. Illalla matkalla lähijuna-asemalta kotiin minulla oli rinkassa 24 kg ostoksia (punnitsin) ja kaksi lasta Stigassa vedettävänä. Kun pääsimme kotiin, oli paidan selkä aika märkä ja pumppu takoi kuin paremmallakin lenkillä. Arvatkaa, mitä mietin, sillä hetkellä?

Että hitto, tää on hienoa!

Muistin ne sadat illat, joina olin kuskannut lapset ja kauppatavarat autolla himaan ja hermot kireällä päivän istumisen jäljiltä alkanut hoitaa illan pakollisia rutiineja. Nyt olin päivän aikana kävellyt n. 5 km, joista puolet tuota armeijan täyspakkausta vastaavaa kuormaa kantaen. Eikä tämä tuntunut lainkaan hankalalta, päinvastoin. Veri kiersi, happi kohisi soluissa ja core ja peba veisasivat unisonossa kauniin kiitoksen siitä, että heidätkin oli jälleen kerran otettu mukaan perheemme paremman elämän rakentamiseen.

Tästä oli kiva aloittaa viikonloppu!

Tämän verran tavaroita kulkee mukavasti rinkassa ja samalla tulee sopiva annos hyötyliikuntaa :).

Välillä kuopus kypsyi iskän ilmeisesti liian hitaaseen kyytiin ja nappasi ohjat omiin käsiinsä.

4