Tähän kysymykseen olemme
saaneet vastata viime aikoina useasti. Kysymys on varsin perusteltu, varsinkin
kun blogissamme on ollut viime aikoina hiljaista. Blogihiljaisuus on johtunut
kuitenkin vain siitä, että talviurheilu on vienyt perheemme ajan kokolailla
täydellisesti. Olimme Kristiinan kanssa mukana PyeongChangin talviolympialaisten
televisioinneissa ja siinä rytäkässä meni sekä työ- että vapaa-aika ihan tasan
tarkkaan. Kristiina on itse asiassa tälläkin hetkellä Koreassa
paralympia-kisoissa. Mutta projekti siis jatkuu, kiitos kysymästä!
Projekti ei varsinaisesti
kuvaa sanana tätä meidän autottomana olemista ihan parhaalla tavalla. Projekteillahan on
useimmiten jo ennalta määritelty loppupiste. Monet ihmiset, joiden kanssa olemme autottomuudestamme keskustelleet, ovatkin olettaneet, että tämä
on kokeilu, jonka on määrä kestää jonkin tietyn ajan. Meidän tarkoituksemme on olla
autottomana juuri niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Jos auton tarve tai halu
kasvaa hallitsemattomaksi, niin sitten mennään sen mukaan. Toistaiseksi
sellaista tilannetta ei ole kuitenkaan näköpiirissä ja autottomuus tuntuu kaiken aikaa
luontevammalta. Tässä puolen vuoden aikana olemme ehtineet tehdä kutakuinkin
kaikki sellaiset reissut, joihin autoa aiemmin kuvittelimme ehdottomasti
tarvitsevamme ja kaikista on selvitty hyvin. Eikä pelkästään selvitty vaan
reissattu kuten ennenkin, ehkä vain hieman mukavammin.
Yksi esimerkki tästä on parin
viikon takainen kylpyläreissu Turkuun. Bussimatkat edestakaisin Turkuun
maksoivat koko perheeltä n. 70 euroa. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta
tahdoimme varata pikku lisämaksulla paikat eturivistä, että on kiva katsella
ikkunasta ulos, eikä muksuilla tule puklu. Bussipysäkille mentiin kympin
taksilla, vaikka senkin matkan olisimme vallan helposti päässeet HSL:n
luotettavalla linjakyydillä. En ole tarkkaan laskenut, paljonko tämä reissu
olisi omalla autolla kustantanut, mutta tuskin oleellisesti vähemmän. Sitä
paitsi, kun lähtee lomareissulle, ja voi jo bussissa ottaa kivan kirjan kouraan
ja kahvikupin nokan alle, niin silloinhan matkakin on osa perilläoloa.
Monenlaisia tilanteita tässä
tulee toki vastaan. Viime perjantaina sain kieltämättä aika täysimittaisen
kokemuksen siitä, mitä autottomuus voi lapsiperheessä tarjota. Kristiinan
työreissun vuoksi hoitelin juoksevia asioita yh-hengessä, eli lapset hoitoon ja kouluun, itse kauppaan viikonlopun ruokaostoksille, sitten töihin ja illalla koko
revohka kokoon ja kotiin. Illalla matkalla lähijuna-asemalta kotiin minulla oli
rinkassa 24 kg ostoksia (punnitsin) ja kaksi lasta Stigassa vedettävänä. Kun
pääsimme kotiin, oli paidan selkä aika märkä ja pumppu takoi kuin paremmallakin
lenkillä. Arvatkaa, mitä mietin, sillä hetkellä?
Että hitto, tää on hienoa!
Muistin ne sadat illat, joina
olin kuskannut lapset ja kauppatavarat autolla himaan ja hermot kireällä päivän
istumisen jäljiltä alkanut hoitaa illan pakollisia rutiineja. Nyt olin päivän
aikana kävellyt n. 5 km, joista puolet tuota armeijan täyspakkausta vastaavaa
kuormaa kantaen. Eikä tämä tuntunut lainkaan hankalalta, päinvastoin. Veri
kiersi, happi kohisi soluissa ja core ja peba veisasivat unisonossa kauniin
kiitoksen siitä, että heidätkin oli jälleen kerran otettu mukaan perheemme paremman
elämän rakentamiseen.
Tästä oli kiva aloittaa
viikonloppu!
Tämän verran tavaroita kulkee mukavasti rinkassa ja samalla tulee sopiva annos hyötyliikuntaa :). |
Välillä kuopus kypsyi iskän ilmeisesti liian hitaaseen kyytiin ja nappasi ohjat omiin käsiinsä. |
Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!
VastaaPoistaKiitos ja kumarrus :)!
PoistaTämä on sellainen projekti että siitä tulee elämäntapa lähes huomaamatta. Meidän perheellä autotonta elämää nyt takana lähes kaksi vuotta ja hyvin suuri kynnys olisi palata takaisin auton omistajaksi.
VastaaPoistaNiin kuin totesit autottomuudesta väistämättä seuraava arkiaktiivisuuden lisääntyminen ei todellakaan ole kärsimys vaan päinvastoin. Varsinkin ruuhkavuosissa elävällä ei aina ole aikaa varsinaisesti harrastaa liikuntaa, jolloin arkiaktiivisuus on välttämättömyys joka auttaa hyvinvoinnin tason pysymään siedettävänä.
"Elämän ei ole tarkoistus olla mahdollisimman helppoa vaan mahdollisimman mielekästä." Itselleni autottomuus antaa helppoja voittoja arvojeni suunnassa, joka riittää iteselleni enemmän kuin tarpeeksi perusteeksi tälle valinnalle.
Ihan laittamattomasti sanottu tuo, että elämän ei tarvitse olla mahdollisimman helppoa vaan mahdollisimman mielekästä! Juuri samaan mietin, kun raahasin tuota tavara- ja lapsikuormaa kotiin, että ennen tämä olis varmaan tuntunut tosi hankalalta ja kiukuttanut, mutta nyt tämä on mainio lisä päivittäiseen liikuntamäärään. Asenne tässä kyllä muokkautuu. Ja asennekysymyshän tämä pohjimmiltaan on. Sen jälkeen, kun on ajatuksen tasolla saanut suurimmat harppaukset otettua, niin loppu on helpompaa :).
PoistaHyvää kevättä Sinulle!