Vieläkö se teidän autottomuus-projekti jatkuu?

Tähän kysymykseen olemme saaneet vastata viime aikoina useasti. Kysymys on varsin perusteltu, varsinkin kun blogissamme on ollut viime aikoina hiljaista. Blogihiljaisuus on johtunut kuitenkin vain siitä, että talviurheilu on vienyt perheemme ajan kokolailla täydellisesti. Olimme Kristiinan kanssa mukana PyeongChangin talviolympialaisten televisioinneissa ja siinä rytäkässä meni sekä työ- että vapaa-aika ihan tasan tarkkaan. Kristiina on itse asiassa tälläkin hetkellä Koreassa paralympia-kisoissa. Mutta projekti siis jatkuu, kiitos kysymästä!

Projekti ei varsinaisesti kuvaa sanana tätä meidän autottomana olemista ihan parhaalla tavalla. Projekteillahan on useimmiten jo ennalta määritelty loppupiste. Monet ihmiset, joiden kanssa olemme autottomuudestamme keskustelleet, ovatkin olettaneet, että tämä on kokeilu, jonka on määrä kestää jonkin tietyn ajan. Meidän tarkoituksemme on olla autottomana juuri niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Jos auton tarve tai halu kasvaa hallitsemattomaksi, niin sitten mennään sen mukaan. Toistaiseksi sellaista tilannetta ei ole kuitenkaan näköpiirissä ja autottomuus tuntuu kaiken aikaa luontevammalta. Tässä puolen vuoden aikana olemme ehtineet tehdä kutakuinkin kaikki sellaiset reissut, joihin autoa aiemmin kuvittelimme ehdottomasti tarvitsevamme ja kaikista on selvitty hyvin. Eikä pelkästään selvitty vaan reissattu kuten ennenkin, ehkä vain hieman mukavammin.

Yksi esimerkki tästä on parin viikon takainen kylpyläreissu Turkuun. Bussimatkat edestakaisin Turkuun maksoivat koko perheeltä n. 70 euroa. Halvemmallakin olisi päässyt, mutta tahdoimme varata pikku lisämaksulla paikat eturivistä, että on kiva katsella ikkunasta ulos, eikä muksuilla tule puklu. Bussipysäkille mentiin kympin taksilla, vaikka senkin matkan olisimme vallan helposti päässeet HSL:n luotettavalla linjakyydillä. En ole tarkkaan laskenut, paljonko tämä reissu olisi omalla autolla kustantanut, mutta tuskin oleellisesti vähemmän. Sitä paitsi, kun lähtee lomareissulle, ja voi jo bussissa ottaa kivan kirjan kouraan ja kahvikupin nokan alle, niin silloinhan matkakin on osa perilläoloa.

















Monenlaisia tilanteita tässä tulee toki vastaan. Viime perjantaina sain kieltämättä aika täysimittaisen kokemuksen siitä, mitä autottomuus voi lapsiperheessä tarjota. Kristiinan työreissun vuoksi hoitelin juoksevia asioita yh-hengessä, eli lapset hoitoon ja kouluun, itse kauppaan viikonlopun ruokaostoksille, sitten töihin ja illalla koko revohka kokoon ja kotiin. Illalla matkalla lähijuna-asemalta kotiin minulla oli rinkassa 24 kg ostoksia (punnitsin) ja kaksi lasta Stigassa vedettävänä. Kun pääsimme kotiin, oli paidan selkä aika märkä ja pumppu takoi kuin paremmallakin lenkillä. Arvatkaa, mitä mietin, sillä hetkellä?

Että hitto, tää on hienoa!

Muistin ne sadat illat, joina olin kuskannut lapset ja kauppatavarat autolla himaan ja hermot kireällä päivän istumisen jäljiltä alkanut hoitaa illan pakollisia rutiineja. Nyt olin päivän aikana kävellyt n. 5 km, joista puolet tuota armeijan täyspakkausta vastaavaa kuormaa kantaen. Eikä tämä tuntunut lainkaan hankalalta, päinvastoin. Veri kiersi, happi kohisi soluissa ja core ja peba veisasivat unisonossa kauniin kiitoksen siitä, että heidätkin oli jälleen kerran otettu mukaan perheemme paremman elämän rakentamiseen.

Tästä oli kiva aloittaa viikonloppu!



Tämän verran tavaroita kulkee mukavasti rinkassa ja samalla tulee sopiva annos hyötyliikuntaa :).

Välillä kuopus kypsyi iskän ilmeisesti liian hitaaseen kyytiin ja nappasi ohjat omiin käsiinsä.




4 kommenttia

  1. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

    VastaaPoista
  2. Tämä on sellainen projekti että siitä tulee elämäntapa lähes huomaamatta. Meidän perheellä autotonta elämää nyt takana lähes kaksi vuotta ja hyvin suuri kynnys olisi palata takaisin auton omistajaksi.

    Niin kuin totesit autottomuudesta väistämättä seuraava arkiaktiivisuuden lisääntyminen ei todellakaan ole kärsimys vaan päinvastoin. Varsinkin ruuhkavuosissa elävällä ei aina ole aikaa varsinaisesti harrastaa liikuntaa, jolloin arkiaktiivisuus on välttämättömyys joka auttaa hyvinvoinnin tason pysymään siedettävänä.

    "Elämän ei ole tarkoistus olla mahdollisimman helppoa vaan mahdollisimman mielekästä." Itselleni autottomuus antaa helppoja voittoja arvojeni suunnassa, joka riittää iteselleni enemmän kuin tarpeeksi perusteeksi tälle valinnalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan laittamattomasti sanottu tuo, että elämän ei tarvitse olla mahdollisimman helppoa vaan mahdollisimman mielekästä! Juuri samaan mietin, kun raahasin tuota tavara- ja lapsikuormaa kotiin, että ennen tämä olis varmaan tuntunut tosi hankalalta ja kiukuttanut, mutta nyt tämä on mainio lisä päivittäiseen liikuntamäärään. Asenne tässä kyllä muokkautuu. Ja asennekysymyshän tämä pohjimmiltaan on. Sen jälkeen, kun on ajatuksen tasolla saanut suurimmat harppaukset otettua, niin loppu on helpompaa :).

      Hyvää kevättä Sinulle!

      Poista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Back to Top