Kävelytimme lastamme 300 kilometriä

Sehän on ihan passeli matka tallustella tuollaiselle seitsenvuotiaalle piltille. Matkaa ei edes tarvinnut suorittaa kerralla, vaan sen sai taivaltaa omaan tahtiin 190 päivän aikana vieläpä kahdessa erässä päivittäin. Suurimmalla osalla etapeista oli vanhempi mukana varmistamassa, että sudet eivät syö eikä nestehukka korjaa.



Kyse on tietenkin nyttemmin jo tokaluokalle siirtyneen esikoisemme koulumatkoista. Ensimmäisen kouluvuoden aikana yhteensä noin 300 kilometriä. Saman verran kuin Helsingistä Leppävirralle. Moisen matkan käveleminen käveleminen kerralla ei tietenkään ole mahdollista, mutta jaettuna pidemmälle ajalle se on oikein kelpo liikuntasuoritus, niin aikuiselle kuin lapselle.

Suositusten mukaan kouluikäisten lasten tulisi liikkua 1-2 tuntia päivässä, joidenkin arvioiden mukaan enemmänkin. Koulumatkat ovat mitä luontevin tapa liikkua kuin huomaamatta ja samalla virkistyä ja virittäytyä koulupäivää varten.

Meiltä on kysytty, eikö meitä pelota lähettää lastamme liikenteen vaaroihin. Käännetään asia toisin päin: mikä sitä vaaraa koulutiellä aiheuttaa? Autot. Autot, joilla lapsia kuskataan kouluun. Tottakai liikenne on aina otettava vakavasti ja aamuliikenne erityiseen, koska aamuliikenteessä ihmisillä on kiire. Joka kerta, kun mittaamattoman arvokas poikasemme lähtee koulutaipaleelleen, muistutamme, että ole valppaana. Onneksi kuitenkin todennäköisempää kuin, että jotain kamalaa tapahtuisi, on, että ei tapahdu.



Koulumatkaesimerkissämme tulee selkeästi näkyväksi arkiliikunnan perusolemus ja jokapäiväisten valintojen kertautuvuus. Siirretään sama aikuisten maailmaan: liikkumisen ja terveyden kannalta vaikkapa yksittäisen kauppareissun tekeminen jalkaisin voi tuntua aivan yhdentekevältä asialta. Paskat siinä kunto ehdi mihinkään nousemaan kun matkaa lähikauppaan ei ole kuin muutama sata hassua metriä.

Mutta kun siellä kaupassa pitää kuitenkin käydä harva se päivä. Äkkiä sitä kauppareissua on tullut tehtyä kymmenen kilometriä, ennen pitkää sata ja lopulta kohti ääretöntä ja sen yli. Me emme edes huomanneet kun meidän poikamme käveli 300 kilometriä!

Neuvoja me emme tahdo antaa, ettekä te niitä kaipaa. Annammepa kuitenkin yhden: rinkka ja pyörillä kulkevat mummokärrit ovat aivan mainiot kapineet kauppareissuja ajatellen. Niihin mahtuu järjetön määrä tavaraa ja kun roudaa parikymmenen kilon kuorman pelkällä lihasvoimalla kaupasta kotiin, voi hetkeksi tavoittaa samaa adrenaliinin kuohua kuin veljemme neandertalilainen kaadettuaan mammutin kivikeihäällä. Vahvin jää eloon!

5 kommenttia

  1. Hieno kirjoitus ja hieno esimerkki! Monen koulun ympäristössä on aamuisin aivan turha autoralli, kun lapset tuodaan lyhyenkin matkaa autolla kouluun. Kun se jäisi pois, lasten koulumatkakin olisi turvallisempi.

    VastaaPoista
  2. Näinhän se on. Tosin ei tässä ole tarkoitus sen enempää autoilijoita dissata, monessa perheessä autolla liikkuminen on varmasti ihan tarpeen sanelema ratkaisu. Mutta meidän kokemuksella nuo koulumatkatkin ovat mukavampia, kun ei tarvitse lähteä heti aamusta sarvi otsassa ruuhkaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monilla perheillä auto on välttämätön tai ainakin suuri helpotus kulkemiseen. Sen sijaan useinkaan välttämätöntä ei ole kuljettaa lapsia koulun pihaan asti etenkin, jos on lyhyt matka tai jos koulukuljetus on järjestetty.

      Omaan mielipiteeseen saattaa tosin vaikuttaa sekin, että itse olen aina kulkenut koulu- ja työmatkat kävellen, pyörällä tai julkisilla, koska omaa autoa ei ole ollut käytössä :-).

      Poista
  3. Meidän kolmella lapsella oli alakouluun kilometri suoraa reittiä. Kunkin kohdalla pari ensimmäistä viikkoa mentiin jalan saattaen, sen jälkeen kukin kulki itsekseen. Paluumatka venyi usein pidemmäksi kun kavereiden kanssa kierrettiin sieltä täältä. Rehtorin määräyksestä koulumatkapyöräilyn sai aloittaa vasta toisen luokan keväällä. Tuo määräyshän on vain ohjeellinen, mutta kyllä sitä järestään kaikki noudattivat. Meillä siis 380 km (2km*190) kilometriä, oikeasti enemmän, vuodessa kävelyä koulumatkasta.

    Yläkoulut ja lukiot olivat 5-11 kilometrin etäisyydellä. Kaikki kolme olivat eri kouluissa. Alakoulun jälkeen kaikki alkoivat saada pientä kuukausirahaa omiin menoihin. Kuukausirahaan lisättiin matkakorvaus, joka oli julkisen liikenteen lapsen kuukausilipun hinta. Oli sitten lapsesta itsestään kiinni ostiko sen kuukausilipun, menovettä skobaan/kevariin vai ajeliko pyörällä. Kaikki olivat niin rahan perään, että ajelivat pyörällä ja käyttivät säästyneen kulukorvauksen muihin menoihin. Ja kyllä siinä pyörän tarakalla aika ajoin melko suuriakin harrastekasseja kuljetettiin.

    VastaaPoista
  4. Tässä sen huomaa, että kun on motivaatio kohdallaan, niin konstit löytyy 😊! Kiitos, kun kerroit tämän! Olis kiva kuulla jatkossakin teidän liikkumiskuulumisia 😊!

    VastaaPoista

Sisällön tarjoaa Blogger.
Back to Top