Sinne meni.
Eräänä kauniina
syyskuisena maanantaipäivänä meitä vaihtelevasti palvellut farmari-Fordimme
suuntasi sievän ja kertaalleen uusitun keulansa kohti uutta kotia. Olimme
vihdoinkin autoton perhe.
Päällimmäinen tunne oli
tyytyväisyys ja hienoinen ylpeys, johon sekoittui häivähdys epäilystä siitä,
oliko ratkaisu sittenkään oikea. Olimme tähän astikin käyttäneet paljon
julkista liikennettä, mutta aina kuitenkin oli ollut mahdollisuus hypätä auton
rattiin, mikäli mukavuudenhalu ottaa vallan tai sää ei houkuttele ulkoilmaan.
Nyt ei ollut.
Ajatus autosta luopumisesta
oli kypsynyt pikkuhiljaa. Uudenvuodenlupauksemme oli lisätä julkisen liikenteen
käyttöä. Kävellen ja junalla matkustaen huomasimme, että päivittäiset
päiväkoti- ja työmatkat ovatkin aika mukavaa yhteistä reippailuaikaa verrattuna
aiempaan Turunväylän ruuhkissa istumiseen.
Vauhtia päätöksen tekemiselle
antoi osaltaan Helsingin sanomista kesällä lukemamme juttu oululaisperheestä,
joka oli luopunut omasta autosta Siinä vaiheessa tosin ajatus siitä, että oikeasti
myisimme oman automme tuntui vielä aika hurjalta. Kyllä se houkutteli, mutta
hirvitti myös.
Prosessi oli kuitenkin
käynnissä eikä sitä voinut pysäyttää. Viimeisen sysäyksen päätöksellemme antoi
kesälomareissulla Kainuun korpeen hajonnut turboahdin. Tulimme siihen
tulokseen, että reilun puolentoista tonnin remontti neljä vuotta vanhaan autoon
oli universumin tapa sanoa meille: lopettakaa se nysvääminen, urpot, tarttukaa hetkeen!
Korjautimme auton ja
laitoimme myynti-ilmoituksen nettiauto.comiin. Erinäisten vaiheiden jälkeen
ostaja löytyi. Hinta ei ollut todellakaan sitä, mitä toivoimme, mutta
motivaatio myydä oli kova. Ajatuksia ja kokemuksia käytetyn auton myymisestä
lisää tulevissa kirjoituksissa.
Miksi oikeastaan tahdomme
olla autoton perhe?
Ensinnäkin siksi, että me
voimme. Ainakin vielä uskomme, että voimme. Asumme pääkaupunkiseudulla, hyvien
julkisten liikenneyhteyksien äärellä. 4- ja 7-vuotiaiden lastemme harrastukset
ovat inhimillisen matkan päässä ja muksut myös pyöräilevät mielellään.
Ajattelemme myös tekevämme lapsille pidemmällä tähtäimellä palveluksen, kun
emme köijää heitä joka paikkaan autolla, vaan paikkoihin pääsee, kun nostaa
hanurinsa ja menee.
Totta kai meitä kiinnostaa
myös rahansäästö. Autolainan lyhennykset, vakuutukset, bensa, parkkimaksut,
huollot ja korjaukset sekä verot tekevät yhdessä mojovan loven muutenkin
suunnittelua vaativaan lapsiperheen budjettiin.
Meillä on myös ollut auton
kanssa huonoa tuuria ja päänvaivaa. Uutena ostetussa autossamme on ollut harmillisen
paljon remontintarvetta, mm. moottori on pitänyt vaihtaa kokonaan.
Toki autosta luopuminen on
meille jossain määrin myös eettinen kysymys. Pakko myöntää, että tuntui aika
siistiltä, kun parin autottoman päivän jälkeen kirjailija Mika Wickström sanoi
Kristiinalle, että autosta luopuminen on yksittäisen ihmisen suurin ekoteko. Onko
tämä nyt sitten ekoilua vai egoilua, en ole ihan varma. Yksityisautoiluahan
pidetään jonkinlaisena espoolaisena kansallisurheiluna. Olkoon tämä meidän
arkipäivän anarkismiamme!
Suurin syy nupullaan olevaan
autottomuuteemme on kuitenkin se, ette me emme yksinkertaisesti pidä autoista
emmekä autoiluista. Meidän tuloillamme meillä ei todennäköisesti tule koskaan
olemaan mahdollisuuksia ostaa autoa, joka itsessään tekisi autoilusta ja auton
omistamisesta erityisen hienoa.
Ymmärrän hyvin sitä jos joku saa kiksejä
tyylikkäistä ja kalliista autoista, saisin varmasti itsekin. Mutta sotkuinen pienikulutuksinen
perhefarmari. Penkillä hiekkaa ja lasten eväsleivät, voipuoli alaspäin. Tässä
ei kerta kaikkiaan ole seksikkyyttä.
Aikomuksemme ei ole ruveta miksikään autoilun täyskieltäjiksi. Ihan takuulla tulee vastaan tilanteita, joissa on tarpeen hankkia autokyytiä. Olemme liittyneet jo pariinkin yhteisautopalveluun. Eilen ajoimme jopa taksilla, vaikka olisimme hyvin päässeet raitiovaunullakin, kun oli häät ja vettä tuli vaakaan ja oli nätit vaatteet päällä. Juuri nyt emme vain tahdo omistaa omaa autoa. Voihan se olla, että lokakuun loskakeleissä astelemme lusikka kauniissa kädessä
autokaupoille. Saa nähdä. Mutta kävi miten kävi, lupaamme raportoida autottoman
elämämme käänteistä rehellisesti tässä blogissa.
Tervetuloa kyytiimme!
Hieno päätös! Pikkulapsiperheen äitinä voin vain todeta elämänlaadun parantuneen autosta luopumisen jälkeen. Päivärytmi on selkeämpi, kun epämääräiset "käyn nopeasti hoitamassa asian" -tyyppiset autoilut ovat jääneet pois ja kaikki siirtymät ja kulkemiset (mm. kauppa- ja päiväkotimatkat) ovat enemmänkin yhteistä aikaa ja seikkailua, kuin vain pakollinen siirtymäsuoritus paikasta toiseen. Autosta luopumisen jälkeen on huomannut, että monet syyt pitää auto, ovat tekosyitä. Huonoja ilmoja on, mutta onneksi on hyviä ulkoiluvarusteita. Flunssaa on, mutta onneksi pyörällä voi silloin ajaa rauhallisemmin tai kulkea bussilla. Pää kainalossa ollaan oltu, mutta onneksi on ystäviä, jotka voivat lainata autoa tai kuskata tarvittaessa lääkäriin. Kaikkiin tilanteisiin on löytynyt vaivatta ratkaisu, eikä niitä varten olisi kannattanut omaa autoa pihassa seisottaa.
VastaaPoistaNyt ollaan oltu jo pitkään tilanteessa, jossa auto tuntuisi vaivalloisemmalta ratkaisulta lähteä liikkeelle! Tsemppiä elämänmuutokseen!
Lämmin kiitos kannustavasta ja myönteisestä kommentista! On rohkaisevaa kuulla, että niin moni perhe on samassa tilanteessa kanssamme :) Muuten kunnollisten ulkoiluvarusteiden hankintaan päädyimme mekin hyvin nopeasti, kirjoitimme siitä juuri tuoreimpaan postaukseen. Mukavaa syksyä teidän perheellenne! (Flunssakautta odotellessa...;)
PoistaErityisen ilahduttavaa ja lupauksia herättävää on tuo, että koette autottoman arjen jo niin luontevaksi, että autoilu tuntuisi vaivalloisemmalta. Sitä kohti :)!
PoistaHei, mahtavaa että olette lähteneet kokeilemaan autotonta arkea! Itsekin espoolaisena tiedän, että auto on arjen keskiössä. Me olimme vuoden ilman autoa ja hyvin se sujui (tosin annoimme periksi ja hankimme auton, jota tosin yritämme mahdollisimman vähän käyttää :)). Kiva seurata, että miten teidän arki lähtee käyntiin. Erityisen arvokasta on, että haluatte lapsillenne uudenlaisen kokemuksen liikkumisesta. Tsemppiä!!
VastaaPoistaKiitos viestistä, Sari! Joo, tässä ollaan ihan kaikkiin suuntiin avoimin mielin liikenteessä, ei hampaita kiristellen tai autoilua demonisoiden. Kokeillaan ja katsellaan :) Tosi mukava, jos alat seurata blogiamme. Oikein mukavaa syksyä teidän perheellenne!
PoistaTuleepa mieleen 90-luvun alku, kun elämäntilanteemme muuttui ja niin muuttui kulkeminenkin. Meillä oli lähes aina ollut etuna puolison työsuhdeauto, jolla reissasimme loma-aikoina pohjoiset ja etelät, kotimaassa, Pohjoismaissa ja Keski- ja Etelä-Euroopassa pitkiäkin aikoja. Kiitos silloisten hyvien etujen. Ne olivat antoisia matkoja.
VastaaPoistaAika muuttui, työn kuva muuttui, elämäkin muuttui. Opimme autottomana arvostamaan sitä, ettei joka risauksesta lähdetty jonnekin; viisi lastamme oppivat käyttämään julkista liikennettä ja me vanhemmat säästyimme monilta kuljetuksilta. Lapset todella oppivat varsin omatoimisiksi kulkemisissaan harrastuksiinsa, kouluihin ja kavereille. Ja olihan asiassa myös eettinen puoli. Se oli aikaa, kun alettiin puhua vihreästä aatteesta ja sen mukaan elämisestä, luonnonsuojelusta ja ilmastonmuutoksesta.
Autottomuus tuntui kevyeltä, keveältä, riippumattomalta. Arjen asiat hoituivat niin pyörällä kuin bussillakin, kun oli hyvä sää; räntätuiskuun ja pakkassäähän ei ollut kivaa lähteä ja siksi talvikaudet olivat aika hitaan lähtemisen aikaa. Kyläkutsut hieman vähenivät, - "ai niin, teillähän ei olekaan autoa ...", - mutta jotkut ystävät antoivat paluukyydin visiitiltä; kaikki ystävyyssuhteet eivät täysin kuolleet. Onneksi asuimme alueella, missä oli sukulaisia ja ystäviä kävelymatkankin päässä.
Usein saimme lainata lähellä asuvan perheen kakkosautoa mökkimatkalle tai jonnekin pääkaupunkiseutua kauemmas, ja kerran teimme ystäväperheen vapaana olevalla autolla matkan Lappiinkin. Koskaan ei tuntunut, että olisimme jääneet jotain vierailu-, virkistys- tai lomamatkaa vaille autottomana.
Muutettuamme Espoon Laaksolahdesta / Jupperista Helsingin Herttoniemeen liikkuminen helpottui huomattavasti. Espoossa bussilinjoja oli silloin harvemmassa ja bussit kulkivat noin puolen tunnin välein. Herttoniemessä metro hurahti ohitsemme 2-4minuutin välein. Yhteydet paranivat. Lisäksi vieressämme oli City Car Clubin pysäköintipiste ja me aloimme käyttää sitäkin tarvittaessa. Hyvä autovuokraamokin oli lähettyvillä ja liityimme sen asiakaskuntaan. Taksikin tuli joillakin säillä ja tilanteen mukaan tutuksi kulkuvälineeksi.
Oltuamme lähes 20 vuotta ilman autoa ostimme pojan perheen kanssa yhteisen auton. Asuimme lähekkäin ja auton tarve oli kuitenkin melko vähäinen molemmilla. yhteisautoilu sujui mukavasti. Vasta kolme vuotta sitten hankimme oman auton lähinnä minun liikkumiseni takia. Palasimme alkupisteeseen. Auto tuo ja vie, ja tarvittaessa ihan oven eteen saakka.
Autottomuus ei ole elämisen loppu. Kulkumahdollisuuksia on monia. Jalkaisin ja pyörälläkin pääsee, niin CityCarilla kuin vuokra-autollakin. Bussit, metrot ja junat palvelevat ainakin pääkaupunkiseudulla varsin hyvin. Maaseudulla ja pikkukaupungeissa tilanne onkin sitten toinen.
Meillä on myös kolmelapsinen espoolaisperhe, pientaloalueella, eikä meillä ole _yhtään_ autoa. Täällä kaikilla on pihassa se kaksi, joten joskus on päiväkotikaverien ollut vaikea tajuta että meillä ei todellakaan ole yhtään ainutta autoa, eikä ole ollutkaan. Syy on osin se, ettei sitä tarvita, osin ekologisuus, osin "koska mä voin" -asenne. Myönnän kyllä että jonkun verran se rajoittaa, ei tule ihan tuosta vain lähdettyä jonnekin käväisemään.
VastaaPoistaHarrastukset on valittu niin ettei tarvitse raahata kauheaa määrää tavaraa pitkiä matkoja hankaliin paikkoihin. Asuinpaikat on valittu niin että julkiset kulkee kohtuullisesti. Mutta mekin käytetään City Car Clubin autoja ja taksia jonkun verran, sekä tilataan tavarat kotiinkuljetuksella. Pyörän peräkärry ja peräpyörä on hyviä keksintöjä. Ja nyt kun lapset on kaikki kouluikäisiä, niin on jo aika helppoa.
Mutta ikinä ei lakkaa hämmästyttämästä se, miten kauhean puolustuskannalle ihmiset menee kuullessaan autottomuudesta! Hirveä määrä syitä ja tekosyitä miksi heillä pitää olla auto tai kaksi. Ikinä en ole vaatinut muilta autoja pois, joten en kyllä tajua miksi minulle pitää puolustella niitä peltilehmiä tallissa. Itselleen niitä kyllä voisi vähän perustella.
Kaveri vinkkasi blogistasi ja siitä, että osin meidän esimerkistä uskalsitte lähteä tälle autottoman hurjalle ja elämykselliselle tielle! :D mahtavaa! Tsemppiä loskakeleihin!
VastaaPoistaMoikka! Ei hitsi, puskaradion voima, jes! :) ja joo, juuri näin on asian laita. Esimerkkinne oli niin hyvä, että ajatus autottomasta elämästä jäi todella kytemään. Lyhyt on kokeilu vielä takana mutta sitäkin vahvempi fiilis, että oikealla tiellä ollaan. Mahtavaa syksyä teidän poppoolle!
Poista