Kiitos lämpimästä vastaanotosta!

Kun taittaa matkaa arjessa pyörän päällä, ehtii kiinnittää huomionsa monenlaisiin asioihin.

Ensin taivaalla oli mielestäni pilviportti. Siis kasa pilviä ja niiden keskellä iso aukko, kuin portti. Kuopuksemme mielestä samassa kohdassa oli kuitenkin ”mies, joka maaten vaihtaa nenää koiran kanssa”. Lopulta se alkoi näyttää ”kallellaan olevalta ankalta.” Ehdin napata tilanteesta yllä olevan otoksen.

Alla olevan kuvan puolestaan räpsäisin aiemmin viikolla lennosta kun pyöräilin, jos mahdollista vielä pilvireissuakin upeammassa säässä lähes merenrantareittiä Pasilasta Olariin. Autottoman elämän startti on siis ollut myös jotain muuta kuin uitettua koiraa, josta edellisessä kirjoituksessamme kerroimme.

Tähän viikkoon on mahtunut paljon suhaamista paikasta toiseen niin kävellen, pyörällä kuin julkisillakin. On siis ollut ruhtinaallisesti aikaa paitsi ihailla pilviä ja syksyistä merta myös lukea palautetta, jota olemme viikon vanhan blogielämämme varrella saaneet. 

Ihan valtavan suuret kiitokset kaikista kommenteistanne! Blogi, Facebook, Instagram, Twitter ja sähköposti ovat laulaneet pitkin viikkoa. Uskomaton fiilis, että joku oikeasti lukee kirjoituksiamme! Jei! 

Autoton elämä herättää selvästi tunteita. Saamamme kommentit ja ajatukset voi karkeasti ottaen jakaa kahteen ryhmään: innostuneisiin ja hämmentyneisiin. Kaikkia yhdistää kuitenkin positiivinen ja myötäelävä klangi. Se lämmittää. Kiitos!

Yksi innostuneista on ollut Maria; pääkaupunkiseudulla omakotitalossa asuva kolmen teinipojan äiti – joka laittoi meille heti alkuviikosta pitkän meilin. Siinä hän listasi kaikki kokemansa hyödyt elämästä ilman omaa autoa. Monet niistä olivat itse asiassa ajatuksia, jotka alun perin houkuttivat meidätkin tähän kokeiluun.

Vaikka myimme automme vasta syyskuun alussa, oikeasti elimme ilman sitä sen heinäkuisen illan jälkeen, kun turboahdin hajosi Kainuun sydänmaille. Toimme auton Kajaanista Espooseen vasta, kun sille löytyi ostaja. Yhdestä Mariankin kirjoittamasta esimerkistä meillä on siis jo ehtinyt kertyä kokemusta.

Kun meillä vielä oli oma auto, tulimme tehneeksi verrattain paljon ex-tempore reissuja vähän sinne sun tänne. Ja aina - no tietysti autolla. Erityisen helppo reissun ajankohta oli kuopuksen päiväuniaika.

Milloin määränpäänä oli alennusmyynti, kahvila, jäätelöbaari, huonekalukauppa, urheilutarvikekauppa, rautakauppa - tai kauppa. Aina löytyi syy, tarve ja aikaa mennä johonkin. "Uusi matto keittiöön olisi kiva, mennään hei käymään kaupoilla!"

Nyt tuoreina autottomina olemme huomanneet varsin nopeasti, että tämän tyyppiset reissut ovat jääneet vähemmälle. Tai siis mitä sitä kaunistelemaan, emme yksinkertaisesti tee enää tällaisia pistokeikkoja. Kun ystävämyynneille on julkisilla matkaa kolme varttia eikä pyörä tule kysymykseen, jää mieluummin kotinurkille. "Lainaan naapurin Pekalta painepesurin ja pesen tuon vanhan keittiönmaton!" 

Miten se meni? Rahat säästyy, sademetsät pelastuu...;)

Erityisesti yksi Marian listaamista, ilman omaa autoa elävän hyödyistä lämmitti mieltä:

”Pojat ovat pienestä pitäen hahmottaneet pääkaupunkiseudun aika hyvin, koska julkisilla kulkiessa pienikin lapsi oppii ymmärtämään etäisyyksiä yms., kun ei voi nuukahtaa oman auton takapenkille. Samalla oppii liikkumaan ihmisten keskuudessa. Ihmiset ovat erilaisia, mutta yhdessähän täällä eletään. Lapsikin uskaltaa kysyä neuvoa vieraalta.”

Jes. Toivottavasti näin meilläkin!

Hämmästyneissä kommenteissa on puolestaan toivotettu onnea valitsemallemme tielle ja pohdittu muun muassa seuraavaa:

"Veikö auton myyminen turvantunteen? Mä luulisin, et mulla kävis niin..."

"Aika näyttäneen, että oliko tämä hyvä vai huono ajatus?"

"Onnea matkoille!"

"Voimia! Ajatukseni ovat kanssanne tällä retkellä."

Ensimmäiseen vastaus on jyrkkä ei, muihin kiitos kannustuksesta ;) 

Yksi kommenttityyppi on kuitenkin yleisyydessään ylittänyt kirkkaasti muut. Varsinkin silloin, kun ihmisten kanssa juttelee ratkaisustamme kasvotusten.

”Tuo ei kyllä onnistuisi meiltä, KOSKA…”

No eipä niin. Eikä tarvitsekaan. Ymmärrämme ihmisten omien autojen tarpeen erittäin hyvin ja uskokaa pois, se on myös aivan erittäin ok ratkaisu. Oikeasti on. Kun keskustelimme aiheesta Twitterissä, Yle Radio Suomen Ajantasan toimittaja Kati Lahtinen tiivisti asian hyvin 140 merkkiin:

”Perheet ovat erilaisia. Tarpeet ovat erilaisia. Matkat ovat erilaisia. Lapsi, lapset ovat erilaisia. Aikuiset asioiden hoitajana ovat erilaisia.”

Aamen. Se on juuri näin. Ei meidän autottomuudellamme ole tarkoitus tehdä elämästämme - eikä varsinkaan muiden - mahdollisimman hankalaa, veemäistä tai jotenkin huonon omantunnon sävyttämää. Päinvastoin.

Sen olemme myös huomanneet, että auton, kuten oikeastaan kaiken omistaminen on Suomessa erittäin vahva normi. Varsinkin läheiset ihmiset, siis ne, joilla ei ole tarvetta kaunistella sanomisiaan meille, ovat suorastaan kauhistelleet, että miten te ilman omaa autoa meinaatte tulla toimeen! Eikä sitä tyrmistystä lievitä, vaikka selostaisi koko pääkaupunkiseudun julkisen liikenteen aikataulun ja piirtäisi ruutupaperille, että näin nämä meidän menomme tulevat ihan kivasti hoidetuksi. "Kyllä se oma auto kuitenkin on hyvä olla." Sama se vaikka se 95% ajasta se seisoo parkissa arvoaan pudottamassa, mutta kyllä oma on aina oma.

Me siitä huolimatta yritämme nyt opetella sitä ajatusmallia, että kimpassa on kivempaa. Liikkumisessa kuitenkin kaikkein oleellisinta on se, että pääsee perille. Ja, että matkalla on mukavaa.